DIY - Helpot ja kauniit jäälyhdyt talvijuhliin



 Jäälyhdyt lienevät sellaisia, joita jokainen on joskus kokeillut valmistaa. Jos suunnitteilla on lähiaikoina häät tai muut juhlat, ovat nämä paukkupakkaset ihan paikallaan valmistaa kauniita lyhtyjä itse.

Lyhtyjen tekeminenhän ei voisi yksinkertaisemmaksi mennä. Itse tykkään valmistaa lyhdyt 10 litran sankoihin, jolloin niihin mahtuu kunnon kokoinen kynttilä ja lyhtykin on näyttävän suuri. Voit kuitenkin käyttää itsellesi mieluisaa astiaa, esimerkiksi kuivakakkuvuokaa tai maitopurkkia, huomaathan että jäätymisaika on tällöin pienempi.

Sankoon tehty jäälyhty valmistuu yleensä juuri sopivaksi yhden yön aikana. Vähän pienemmillä pakkasilla kannattaa hieman tunnustella sankoa ja jään paksuutta sangon pohjalla ennen jäälyhdyn kumaisemista pois.

Yksinkertaisimmillaan ohje menee näin:

1. Täytä sanko kylmällä vedellä ja nosta se ulos jäätymään n. 12 tunniksi pakkasen määrästä riippuen
2. Ota jäätynyt sanko hetkeksi lämpimään sulamaan, tai suihkuta sankoa kuumalla vedellä, jolloin jää irtoaa ämpärin reunoilta.
3. Kaada jäälyhty varovasti sangosta pois ja riko tarvittaessa hieman lyhdyn pintaa, jotta saat kynttilän aseteltua paikoilleen. Kaada ylimääräinen vesi pois.

Vinkki. Jäälyhty on kaunis ihan sellaisenaan, mutta voit kokeilla myös lyhdyn värjäämistä lisäämällä veden joukkoon elintarvikeväriä ja mehua. Lyhtyyn voi myös upottaa koristeita kuten tulppaaneita, havun oksia tai kanervaa, asettelemalla ne sangon reunoille ennen veden lisäämistä.

Aikooko kukaan talvihäitään suunnitteleva jäädyttää itse lyhtyjä? :)




2 kommenttia:

  1. Ei talvihäitä suunnitteleva, mutta muuten jäälyhtyjen jäädyttämistä suunnitteleva ilmoittautuu :) Huomenna olisi tarkoitus testata, kun tänään unohtui päivällä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä on kyllä niin ihania myös ihan kotipihassa, paranevat vaan kun saavat vielä sopivan huurteen päälleensä. Onnistuitko testauksessa? :)

      Poista